22.11.1990

Kanne Vaasan raastuvanoikeudessa

A on Finska Motorfabriks Aktiebolaget -Suomen Moottoritehdas Osakeyhtiölle 12.7.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiöön 12.2.1984-17.2.1988. Työssään hänellä oli ollut moninaisia työtehtäviä ja monia työtehtävien antajia. Yhtiö oli 17.2.1988 purkanut työsopimuksen sillä perusteella, että A olisi toistuvasti kieltäytynyt työstä. Hän ei kuitenkaan ollut jättänyt työvelvoitteitaan täyttämättä eikä häntä ollut sellaisesta syystä edes varoitettu. Tämän vuoksi A on katsonut, että hänen työsopimuksensa purkamiselle ei ollut ollut laillista perustetta. Kun hänen työsuhteensa oli siten päätetty irtisanomisaikaa noudattamatta, A on katsonut olevansa oikeutettu saamaan täyden palkan irtisanomisajalta. Hänen palkkansa työsuhteen päättyessä oli ollut 21,23 markkaa tunnilta ja irtisanomista vastaavalta ajalta 18.2.-17.4.1988 hän olisi ollut oikeutettu saamaan palkan 336 työtunnilta eli yhteensä 7.133,28 markkaa.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvana työsuhteen irtisanomisaikaa vastaavana palkkana 7.133,28 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.2.1988 lukien. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

Yhtiön vastaus

Yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Yhtiö on todennut, että sekalaisissa työtehtävissä toiminut A oli varoituksesta huolimatta kieltäytynyt yhtiön hänen tehtäväkseen määräämien lumitöiden suorittamisesta.

Raastuvanoikeuden päätös 4.11.1988

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että sen jälkeen kun A 17.2.1988 oli kieltäytynyt tekemästä hänen tehtäväkseen määrättyä lumenluontityötä, yhtiö oli purkanut hänen työsopimuksensa työstä kieltäytymisen vuoksi. A ei ollut aikaisemmin saanut työnantajalta varoitusta. Tämän vuoksi ja kun työnantajalla työsopimuslain 43 §:n mukaisesti ei sanotuissa olosuhteissa ollut ollut oikeutta purkaa A:n työsopimusta irtisanomisaikaa noudattamatta, raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle lainvastaisen purkamisen johdosta irtisanomisajan palkkaa vastaavat 7.133,28 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.2.1988 lukien ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 7.000 markalla.

Vaasan hovioikeuden tuomio 11.5.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö valittamalla oli saattanut jutun, on lausunut jutussa tulleen selvitetyksi, että A oli jo pitkähkön ajan hoitanut yhtiössä sekalaisia työtehtäviä kuten varastomiehen tehtäviä, siivoustöitä ja koneistuspuolen apumiehen tehtäviä. Lisäksi A:n tehtäviksi oli annettu kuljetustehtävät ja asiointi pankissa ja postissa. Hovioikeus on katsonut, että näissä olosuhteissa yhtiöllä oli ollut oikeus määrätä A tekemään myös kanteessa tarkoitetut lumityöt. Ne oli siirretty A:n hoidettaviksi loppuvuodesta 1987.

A oli toistuvasti laiminlyönyt lumitöiden suorittamisen ja häntä oli niistä usein huomautettu. Yhtiön johtaja oli kysymyksessä olleena päivänä 17.2.1988, jolloin aamuisin hoidettavat lumityöt olivat vielä puolen päivän aikaan olleet tekemättä, pitänyt A:lle puhuttelun ja ilmoittanut, että A:n työsuhde purettaisiin välittömästi, mikäli A jättäisi tuona päivänä lumityöt tekemättä. A oli kuitenkin tuolloin ilmoittanut kieltäytyvänsä täyttämästä velvollisuuttaan. Kun hän ei ollut suorittanut lumitöitä loppuun työpäivän päättymiseen mennessä, yhtiö oli samana päivänä purkanut A:n työsuhteen.

Hovioikeus on katsonut, että 17.2.1988 suoritettu edellä selostettu puhuttelu oli sisältänyt työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitetun varoituksen. Kun A oli tästä varoituksesta huolimatta jatkanut laiminlyöntiään, hovioikeus on katsonut, että yhtiöllä oli noissa olosuhteissa ollut tärkeä syy heti purkaa A:n työsopimus. Yhtiö ei siten ollut velvollinen suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa.

Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt kanteen ja vapauttanut yhtiön raastuvanoikeuden sille määräämästä maksuvelvollisuudesta.

Perustelut

A on ennen työsopimuksensa purkamista toiminut yhtiön autonkuljettajana kuljetus- ja asiointitehtävissä sekä suorittanut varastomiehen tehtäviä ja siivoustöitä. Loppuvuodesta 1987 yhtiö on määrännyt myös lumityöt A:n tehtäviksi. Koska A:n työsuhteen ehtojen mukaan hänen toimenkuvaansa ei ollut rajattu koskemaan vain tiettyjä työtehtäviä, yhtiöllä on työnjohto-oikeutensa nojalla ollut oikeus tällaisen määräyksen antamiseen. Sillä seikalla, oliko yhtiö noudattanut A:n työsuhteessa sovelletun metalliteollisuuden työehtosopimuksen 5 §:n määräystä A:lle annetun varoituksen ilmoittamisesta luottamusmiehelle, ei ole merkitystä arvioitaessa, onko A:ta varoitettu työsopimuslaissa säädetyllä tavalla. Sen vuoksi ja kun jutussa ei ole ilmennyt asianhaaroja, jotka antaisivat aihetta muuhun arviointiin, A:n kieltäytymistä varoituksesta huolimatta lumitöiden suorittamisesta on pidettävä työsopimuslain 43 §:n mukaisena tärkeänä syynä työsopimuksen purkamiseen. Näillä ja hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jätetään pysyväksi. A velvoitetaan korvaamaan yhtiön vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien.